Kun puhumme abortista on aina hyvä tietää sen taustasta ja historiasta Suomessa. Artikkelissa aion kertoa eräästä debatista, joka käytiin ennen nykyistä aborttilakia ja käydä läpi siinä käytettyjä argumentteja sekä niiden pätevyyttä.
Aborttilain kehitys Suomessa
Ennen vuotta 1950 Suomessa ei ollut aborttilakia. Vuoden 1950 lakimuutoksen myötä abortti sallittiin jos lapsi oli vammainen, äiti alaikäinen, raskauden syy oli insesti tai jos synnytys olisi vaarantanut äidin hengen tai ollut haitaksi hänen fyysiselle tai psyykkiselle terveydelle. Silti laittomien aborttien määrän kasvu aiheutti suurta keskustelua 1960-luvulla, joka loppui nykyisen aborttilain säätämiseen vuonna 1970. Ylen elävä arkisto -sivulta voi löytää aiheesta paljon videomateriaalia.
Ylen paneelikeskustelu abortista vuonna 1965
Vuonna 1965 Yle julkaisi paneeliohjelman, jossa keskusteltiin aborttilain muuttamisesta. Ensimmäinen argumentti aborttilain muuttamisen puolesta oli, että sen hetkisen aborttilain perusteella käytännössä vain rikkaat naiset saivat laillisia abortteja. Tietysti tämä argumentti ei ole riittävä jos uskoo, että abortti on joka tapauksessa moraalitonta. Rikkaiden on aina ollut helpompaa tehdä moraalittomia tekoja eikä se tarkoita, että köyhillä pitäisi olla oikeus tehdä samoin.
Naispanelistilla oli toinen argumentti aborttilain uudistumisen puolesta. Hän oli keskustellut työläisnaisten kanssa, jotka eivät uskoneet voivansa pitää lapsiaan, koska heillä ei ollut mahdollisuuksia muuttaa elämäntilanteitaan sellaisiksi, että he voisivat kasvattaa lapsensa. Tämä argumentti on ensimmäistä parempi, koska se menee enemmän asian ytimeen. Tietysti meille, jotka olemme aborttia vastaan ei riitä että abortti kielletään lailla. Yhtä tärkeää on, että luomme keinoja auttaa naisia, jotka haluavat tehdä abortteja.
Tietysti tämä ei ole helppoa kuin heinänteko vaan kuulostaa erityisen vaikealta. Se on kuitenkin helpompaa kuin miltä se vaikuttaa. Alkuun pääsemiseksi emme tarvitse suuria yhteiskunnallisia muutoksia vaan vapaaehtoisia. Glasgown Arkkipiispa, kardinaali Winning, lupasi henkilökohtaisesti eräässä keskustelussa vuonna 1997, että jokainen aborttia harkitseva glasgowlainen nainen saisi apua Katoliselta kirkolta. Tästä syntyi Cardinal Winning -initiatiivi, joka auttaa naisia tänäkin päivänä. Jos maailmassa olisi enemmän kardinaali Winningin kaltaisia ihmisiä, emme tarvitsisi abortteja.
Miespuolisen panelistin mielestä abortit vähentäisivät psykopaattien ja rikollisten määrää yhteiskunnassa. Sillä tavalla rikoksetkin saataisiin laskuun. Tämä on aika ilkeä argumentti, sillä koskaan ei voi tietää kenestä saattaa tulla rikollinen aikuisena. Kukaan ei synny rikolliseksi ja yhteiskunnalla on velvollisuus pitää huolta, ettei lapsista tule rikollisia– ei heidän syntymisen estämisellä vaan koulutuksella. Toinen ongelma on, että argumentti ei edes pidä historiallisesti paikkaansa. Sodan jälkeen Suomessa oli suhteellisen vähän henkirikoksia 1950- ja 1960-luvulla. Henkirikosten määrä kasvoi aborttilain jälkeen 1970-luvulla. Vasta 1980-luvun loppupuolella ja 1990-luvulla henkirikokset jälleen vähenivät. Toisin sanoen abortin salliminen ei näytä vaikuttavan ollenkaan henkirikosten määrään.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon edustaja puhui päättäväisesti lapsen ei-toivottomuudesta suurena yhteiskunnallisena moralittomuutena. Hän korosti, että monet nuoret naiset tulevat liian myöhään lääkärille eikä siitä syystä edes ole mahdollista tehdä aborttia. Tämä on luultavasti muuttunut nyt vuonna 2021, kun on enemmän tietoa abortista. Kirkollinen panelisti puhui sitten seksuaalikasvatuksen ongelmista ja sanoi, että ihmisen tulee hillitä itsensä myös seksuaalielämässä, ja että lapsen syntyminen ja kasvatus on vanhemmille tilaisuus kasvaa inhimillisesti. Sen jälkeen hän sanoi
yhteiskuntaa ja muut panelistit syyttäen että koko debatti oli irtireväisty hädässä olevien naisten elämäntilanteesta. Melkein kaikki muut panelistit puhuivat enimmäkseen statistiikasta sekä vapaan abortin kieltämisen haitoista yhteiskunnalle kokonaisuutena. Näytti siltä, että tämä kritiikki piti paikkansa.
Ylen teemailta marraskuussa 1968
Marraskuussa 1968 Yle esitti Anna-Liisa -nimisen näytelmän, joka kuvasi aborttia kielteisesti. Tarina kertoi nuoresta naisesta, jonka poikaystävän pakotti hänet laittoman abortin harrastavalle lääkärille takapajulalla. Abortti ei mennyt hyvin ja Anna-Liisa joutui sairaalaan, jossa hän toipui ja katui tekoaan. Hän surullisesti totesi, että epäonnistuneen abortin takia hän ei voisi enää saada lapsia ja pettyneenä muisteli, miten hän aina halusi kasvattaa lapsia poikaystävänsä kanssa.
Samana iltana Yle esitti toisen ohjelman, jossa kerrottiin suomalaisista naista, jotka anoivat aborttia Puolasta. Puolalla, kommunistisena maana, oli löysempi aborttilaki, mutta Puolan laki ei sallinut ulkomaalaisten naisten tulevan Puolaan tehdäkseen abortteja sosiaalisista syistä.
Ohjelmassa haastateltiin suomalaisia lääkäreitä. Väestöliiton tohtori Kaisa Turpeisen vapaa abortti ei olisi hyvä idea, koska yleensä raskaana oleva nainen suhtautuu kielteisesti lapseensa raskauden neljän ensimmäisen kuukauden aikana, jona aikana abortti yleensä tehdään. Neljännen kuukauden jälkeen nainen suhtautuu vauvaansa positiivisemmin ja nainen, joka tekee abortin yleensä katuu tekoaan.
Naisten Klinikan Ylilääkäri Paavo Vara toteaa, että vaikka vapaa abortti vähentäisi laittomien aborttien määrää, se laskisi yhteiskunnallista moraalia, erityisesti miesten, koska he voisivat harrastaa seksiä naisten kanssa ilman vastuuntuntoa.
Mitä voimme oppia 1960-luvun debatista?
Mielestäni 1960-luvun debatti osoittaa, että kannattaa enemmän keskittyä yksittäisten naisten auttamiseen kuin suuriin yhteiskunnallisiin tilastokokoelmiin. Tämä ei tietysti tarkoita, että meidän pitäisi unohtaa kaikki tilastot, vaan että tilastot ovat olemassa ihmistä varten. Ongelma 1960-luvulla oli, että naisten pelättiin menevän salaa tekemään abortteja vaarallisiin paikkoihin. Ehkä parempi käytäntö olisi ollut löytää uhassa olevia naisia ja auttaa heitä heidän elämäntilanteissaan. Vapaa aborttilaki näyttää olevan liian helppo vastaus näin hankalaan kysymykseen.
Lähteet:
https://findikaattori.fi/fi/97
Vox ad Vitam 