Vuonna 2008 uutisoitiin Britannian lehdistössä naisesta nimeltä Emma Beck, joka oli tehnyt itsemurhan abortoituaan kaksosensa. Hän jätti jälkeensä tällaisen viestin: ”Eläminen on minulle helvettiä. Minun ei olisi koskaan pitänyt tehdä aborttia. Näen nyt, että minusta olisi tullut hyvä äiti. Kerroin kaikille, etten halunnut tehdä sitä, jopa sairaalassa. Olin peloissani, nyt on liian myöhäistä. Kuolin, kun vauvani kuolivat. Haluan olla vauvojeni luona – he tarvitsevat minua, kukaan muu ei.”[1]
Samantyyppiset tarinat eivät valitettavasti ole lainkaan harvinaisia, myöskään Suomessa. Suomalainen Anna, joka tuli raskaaksi 18-vuotiaana, kertoi tarinansa Ylelle.[2] Hän ei harkinnutkaan pitävänsä vauvaa, sillä kaikki ihmiset, joille hän asiasta puhui, pitivät aborttia ainoana oikeana vaihtoehtona. Myöskään lääkärit eivät puhuneet hänelle muista vaihtoehdoista. Hänelle tehtiin abortti vaikka sisimmässään hän tunsi, ettei halunnut sitä. Myöhemmin hänelle tehtiin myös toinen abortti. Näin hän kuvaili kokemustaan: ”Muistan, kun katsoin pönttöön ja näin vessanpöntössä verisen solumöykyn. Eihän se millään tavalla ihmiseltä näyttänyt, mutta tajusin, että tuossa on vauvani. Tuli tunne, että haluaisin nostaa sen syliini, mutta sen sijaan vedin vessan.” Pitkään Anna yritti elää ikään kuin näillä aborteilla ei olisi ollut mitään vaikutusta. Hän synnytti myöhemmin kaksi lasta. Toisen lapsen syntymän jälkeen muistot abortista palasivat: ”Kaikki jotenkin romahti. Aivan kuin hyökyaalto olisi vyörynyt takaa ja hukuttanut minut alleen. Tuntui, että en pysty hengittämään. Syyllisyys, viha, katkeruus ja kaikki se paska, mikä niihin abortteihin liittyi, vyörysi yli ja hukutti minut alleen. Silloin päätin, että tapan itseni.” Onneksi hän ei lopulta päätynyt tähän ratkaisuun. ”Sillä hetkellä minulle tuli tunne kuin joku olisi sanonut minulle, että saan anteeksi. Ja se on ollut sellainen lause, mikä on pitänyt minut hengissä,” Anna kertoo. Monet muut ovat kuitenkin riistäneet henkensä: abortin jälkeen naisilla on Suomessa kuusinkertainen riski itsemurhaan verrattuna naisiin, jotka ovat synnyttäneet elävän vauvan.[3]
Monille naisille abortista seuraavat surun ja syyllisyyden tunteet ovat vaikeita käsitellä tai edes myöntää. Yhdysvaltalaiselle Leslielle tehtiin abortti 17-vuotiaana. Se oli hirvittävä kokemus, joka aiheutti syvän masennuksen. Hän pyrki turruttamaan kipuaan huumeilla ja alkoholilla. Hän ei aluksi myöntänyt itsetuhoisen käytöksensä johtuvan abortista. Kesti 20 vuotta ennen kuin hän pystyi antamaan itselleen anteeksi. Hän koki itsensä sisäisesti kuolleeksi. Abortti ei hänen mukaansa tuhonnut ainoastaan hänen lastaan vaan myös hänen oman sielunsa ja elämänhalunsa.[4] afterabortion.org sivustolla, jolla amerikkalaiset naiset kertovat aborteistaan, löytyy monia samankaltaisia kokemuksia päihteiden väärinkäytöstä. He kuvailevat abortin aiheuttamia traumoja, kuten hirvittäviä painajaisia, joita oman abortoidun vauvan näkeminen aiheutti ja siitä seuranneita painajaisia[5], vihaa, jota he tunsivat itseään kohtaan sekä tästä seurannutta itsetuhoista käytöstä, kuten toistuvia henkisesti ja seksuaalisesti väkivaltaisia suhteita, joilla he pyrkivät rankaisemaan itseään, koska uskoivat ansainneensa sen.[6] Yksi näistä naisista kuvailee abortin vaikutusta elämäänsä näin: ”Muistellessani abortinjälkeistä elämääni ymmärrän, että niin monet virheistä, joita olen tehnyt ja luonut itselleni johtuivat siitä alitajuisesta kuvasta, jonka olin luonut itselleni. Tapoin oman lapseni. Kuinka kukaan voisi rakastaa minua, kun en pysty edes rakastamaan itseäni? Aloin juomaan paljon ja käyttämään huumeita. Minulla oli vakavia masennuksia, joiden aikana ajattelin itsemurhaa. Minulla oli ja on yhä hirveitä painajaisia, joissa on vauvoja ja ihmisiä, jotka yrittävät tappaa minut. Masennun yhä ja itken paljon. Rukoilen öisin, että Jumala antaisi vauvani tietää, etten tappanut häntä koska vihasin häntä. Kaipaan pidellä häntä sylissäni niin paljon, että se sattuu, ja tahdon hänen tietävän sen.”[7] Abortoidun lapsen muisto on niin tuskallinen, että hänen on vaikea olla lähellä lapsia, jotka ovat samanikäisiä kuin edesmennyt lapsi olisi nyt.
Abortilla on myös tieteellisissä tutkimuksissa havaittu olevan yhteys moniin mielenterveysongelmiin. Vuonna 2011 British Journal of Psychiatry -lehdessä julkaistu meta-analyysi, jossa tarkasteltiin 22 tutkimuksen tuloksia, arvioi, että abortin kokeneilla naisilla on 81% lisääntynyt riski mielenterveysongelmiin, ja että noin 10% naisten mielenterveysongelmista johtuu abortista.[8] Erityisesti abortin arvioitiin selittävän 8,1% ahdistuksesta, 8,5% masennuksesta, 10% alkoholin väärinkäytöstä, 26,5% marijuanan käytöstä, 20,9% itsemurhahakuisesta käytöksestä ja 34% itsemurhista. Vuonna 2016 julkaistu amerikkalainen tutkimus, joka perustui 8005 naiselta kerättyihin terveystietoihin 13 vuoden ajalta, päätyi samankaltaisiin johtopäätöksiin: abortin kokeneiden naisten riski mielenterveysongelmiin oli 45% lisääntynyt ja abortin arvioitiin selittävän 8,7% mielenterveysongelmista.[9] Noin 25% laittomasta huumeiden käytöstä arvioitiin selittyvän aborteilla. Sen sijaan elävän lapsen synnyttäneillä oli 20% vähemmän mielenterveysongelmia. Kanadalainen tutkimus, jossa tutkittiin 3310 naista, päätyi samankaltaisiin tuloksiin.[10] Todennäköisyys mielialahäiriöihin oli kasvanut 91%, ahdistushäiriöihin 87%, itsemurhayrityksiin 118%, itsemurha-ajatuksiin 97%, alkoholin väärinkäyttöön 323%, alkoholismiin 214% ja riski sairastua huumeaddiktioon oli lähes viisinkertainen. Noin puolet näistä mielenterveysongelmista oli alkanut abortin jälkeen, mikä tarkoittaa todennököisesti, että mielenterveysongelmista kärsiville tehdään enemmän abortteja, ja että nämä abortit johtavat entisestään heikkenevään mielenterveyteen. Norjalainen abortin ja keskenmenon kokeneita naisia vertaillut tutkimus havaitsi molemmilla olevan tapahtuman jälkeen paljon mielenterveysongelmia, mutta abortin kokeneet naiset toipuivat näistä hitaammin. [11] Jotkin tutkimukset ovat myös arvioineet aborttien vaikutuksen mielenterveyteen pienemmäksi. Esimerkiksi eräs uusiseelantilainen tutkimus arvioi abortin selittävän 1,5-5,5 prosenttia mielenterveysongelmista.[12] Kuitenkaan mikään tutkimus ei ole osoittanut abortilla olevan positiiivisia vaikutuksia mielenterveyteen.[13]
Kaikki tämä osoittaa, että abortista keskustellessa on perusteetonta asettaa vastakkain naisen ja hänen syntymättömän lapsensa edut, sillä abortissa on kaksi uhria: nainen ja hänen vauvansa. Monet naiset uskovat valheisiin ja propagandaan, jotka pyrkivät epäinhimillistämään syntymättömät lapset ja esittämään abortin voimaannuttavana ja positiivisena kokemuksena naisille. Monet joutuvat toisten painostamiksi tai tekevät traagisen päätöksen, koska jäävät yksin ja vaille apua. He eivät kuitenkaan pysty vaientamaan omantuntonsa ääntä, joka kertoo jokaiselle ihmiselle hänen sydämessään, että syntymätön lapsi on ihminen, jonka tappaminen on murha. Usein he eivät kuitenkaan pysty kertomaan tunteistaan tai edes myöntämään niitä, mikä estää heitä löytämästä rauhaa ja anteeksiantoa. Kaikkien niiden, jotka puolustavat syntymättömän lapsen ihmisarvoa, tulisikin nähdä itsensä myös naisten oikeuksien puolustajana. Meidän täytyy osoittaa kaikille abortin kokeneille naisille anteeksiantoa, rakkautta ja lohdutusta, ja pyrkiä olemaan aborttia harkitsevien tukena rohkaisten ja auttaen heitä uskomaan, että lapset ovat onni ja siunaus myöskin vaikeissa olosuhteissa.
Costaricalainen Elizabeth tuli raskaaksi pahimmissa mahdollisissa olosuhteissa — raiskauksen uhrina. Hän kuitenkin päätti pitää lapsensa eikä ole koskaan katunut päätöstään.[14] Hänen sanansa voivat antaa meille kaikille toivoa. Näin hän kuvailee tyttärensä vaikutusta elämäänsä: ”Kun menin katsomaan häntä sairaalan synnytysosastolla, tämä pienokainen, josta olin vakuuttanut itselleni, ettei hän ansaitse minulta mitään, hymyili minulle ja katsoi minua rakastavin silmin. Niin, tuo vauva varasti sydämeni. Kiitos psykologini ja kaikkien jotka auttoivat minua, olen onnellinen, selvisin, ja kiitän Jumalaa koska minulla on paras lahja, jonka elämä saattoi minulle antaa – tyttäreni. Hän on kaikkeni, pikku prinsessani. On yhdeksän vuotta siitä, kun hän saapui tähän maailmaan ja kiitos hänen syntymänsä, olen täydellisempi ihminen ja vahva ja onnellinen nainen. Tiedän nyt, että abortti olisi tehnyt tilanteestani pahemman varsinkin, kun en voi saada enempää lapsia. Hän on siunaukseni. Abortti ei ole koskaan ratkaisu. Kiitos, lapseni. Täytät elämäni rakkaudella ja toivolla.”
[1] https://www.telegraph.co.uk/news/uknews/1579455/Artist-hanged-herself-after-aborting-her-twins.html
[2] https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/03/11/abortit-jattivat-raskaan-muiston
[3] Gissler, Hemminki & Lonnqvist, “Suicides after pregnancy in Finland, 1987-94: register linkage study,” British Journal of Medicine 313:1431-4, 1996; and M. Gissler, “Injury deaths, suicides and homicides associated with pregnancy, Finland 1987-2000,” European J. Public Health 15(5):459- 63,2005.
[4] https://www.liveaction.org/news/leslie-depression-addiction-abortion-urges-life/
[5] https://www.afterabortion.org/PAR/V6/n2/testimony.htm
[6] https://www.afterabortion.org/PAR/V6/n3/TESTIMONY.HTM
[7] https://www.afterabortion.org/PAR/V3/n4/TESTMNY.htm
[8] Coleman, ”Abortion and mental health: quantitative synthesis and analysis of research published 1995–2009”, British Journal of psychiatry 199:180–186, 2011.
[9] Sullins, ”Abortion, substance abuse and mental health in early adulthood: Thirteen-year longitudinal evidence from the United States”, Sage open medicine 4: 1-11, 2016.
[10] Mota NP, Burnett M, Sareen J. Associations between abortion, mental disorders, and suicidal behaviour in a nationally representative sample. Can J Psychiatry 2010; 55: 239–47.
[11] Broen Moum, Bødtker,Ekeberg, ”The course of mental health after miscarriage and induced abortion: a longitudinal, five-year follow-up study”, BMC Medicine 3:18, 2005.
[13] Fergusson DM, Horwood LJ and Boden JM. Does abortion reduce the mental health risks of unwanted or unintended pregnancy? A re-appraisal of the evidence. Aust N Z J Psychiatry 2013; 47(9): 819–827.
Vox ad Vitam 